Verkkokommunismin tuho, eli miten kapitalismi tuhosi internetin

Tekoälyn surrealistinen näkemys siitä, kuinka internet kuoli. 

Internet tapasi olla mahtava paikka. Se mitä nykyään kutsutaan internetiksi on riisuttu irvikuva siitä yhteisöllisestä, luovasta ja vapaasta kansainvälisestä tietoverkosta, jonka kanssa kasvoin vuosituhannen alussa. Se internet, joka vapautti ihmiset asuinpaikkansa, fyysisen olevaisuutensa ja ennakkosensuurin rajoitteista, on kuitenkin jo menneisyyttä. Miten ja miksi ihmeessä siirryimme irc-kanavien, keskustelufoorumien, torrent-trackereiden ja creepypastojen internetistä Facebookin ja Googlen alustoille nahistelemaan ja pöyristymään iltapäivälehtien lööpeistä? 

Olen usein sanonut, että jos kommunismi on jossain toiminut käytännössä, se oli vuosituhannen alun internet. Siellä toteutui marxilainen periaate jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan. 

Ennen kaupallistumistaan internetistä puuttuivat yksilöt ja yksityisomistus. Oli vain yhteisö, jossa ajatukset vaihtuivat ilman henkilön tai persoonan luomaa painolastia. Kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa tapahtui omissa, eriytyneissä kanavissaan käyttäjänimen kautta. Anonymiteetti oli tärkeä osa internetin DNA:ta. Ei tarvinnut välittää algoritmeista tai henkilöbrändistä, kun oma mielipide sai tismalleen saman näkyvyyden kuin muidenkin. 

Vielä 2000-luvulla kapitalismi ei ollut tullut internetiin. Internet nähtiin ennen kaikkea yhteisönä, ei markkinapaikkana. Ihmisten halukkuus käyttää rahaa internetissä oli paljon nykyistä varautuneempaa. Se ei kuitenkaan haitannut, koska valtaosa internetistä oli sosialisoitua: se mitä itsellä oli antaa, jaettiin muille kyselemättä ja omasta halusta. Vaikka kaiken saattoi saada ilman omaa panostakin, se ei silti johtanut ihmisten laiskistumiseen, vaan ennennäkemättömään luovuuteen, ideoiden ja ajattelun kehitykseen, sekä vilpittömään haluun auttaa tuntematonta kanssaihmistä. 

Ei varsinaisesti ole ihme, miten monet ikätoverini tapasivat ainakin nuorempina olla jonkin sortin libertaareja ja anarkisteja. Internetissä oli niin helppo omaksua laissez-faire-henkinen asenne. Siellä sääntelyn ja valvonnan puute todella tuotti aidosti kaikille yhteistä hyvää. Mitä monet eivät ehkä huomanneet oli se, että hyvän pohjana oli yhteisomistus. Kaikki olivat tavallaan jo hyväksyneet ajatuksen, että jos internetissä jotain jakaa, se ei ole enää yksin sinun, eikä sinun kuulunut siitä hyötyä. Raha tai muu henkilökohtainen hyöty eivät ehkä sittenkään ole ihmisen ylin motivaation lähde. 

Toki internetissä oli omat ongelmansa.

Tekijänoikeuksien asema 2000-luvun internetissä oli lievästi sanottuna kyseenalainen. Sosialisointiperiaate ulottui  myös sellaiseen sisältöön, joka itse asiassa oli tuotettu puhtaasti kaupallisiin tarkoituksiin. Ohjelmistot, pelit, elokuvat ja musiikki jaettiin yhteisesti välittämättä pätkääkään näiden tekijöiden oikeudesta saada työstään korvausta. Toisaalta on selvää, että kyse oli osittain myös uuden teknologian luomasta haasteesta, johon kaupalliset toimijat eivät olleet vielä varautuneet. Oli helpompi kuunnella netistä ladattuja mp3-tiedostoja kuin ostaa albumeja iTunesista, saati yrittää saada pöytäkoneen levyasema lukemaan naarmuttunutta CD-levyä. Ilman Napsteria meillä tuskin olisi Spotifyita ja ilman elokuvapiratismia nettivideovuokraamo Netflix tuskin olisi koskaan luonut kuukausimaksullista suoratoistopalvelussa. Internet puski kehitystä eteenpäin ja sai korporaatiot muuttamaan tapojaan, eikä päinvastoin. 

Varmasti vanhassakin internetissä oli häiriökäyttäytymistä, rasismia, naisvihaa ja muita nykypäivänä tuttuja ilmiöitä. Väitän silti, että nykyisen tulehtuneen ja jakautuneen keskusteluilmapiirin ongelma ei ole pelkästään se, että Facebook ja muut somealustat ovat tehneet ristiriidat näkyviksi. Näiden sivustojen ansaintalogiikalla on selvä yhteys esimerkiksi vihapuheen kasvuun. 

Muistan vielä elävästi ajan, jolloin internetin anonymiteettiä ruodittiin perinteisessä mediassa. Useat tutkijat, poliitikot ja huolestuneet kansalaiset esittivät, että nimimerkin takana piilottelu on pääsyy netissä leviävälle haitalliselle keskustelulle. Ajatus oli, että ihmiset eivät omilla nimillään ja kasvoillaan kehtaisi aivan samanlaista törkyä suoltaa. Jälkiviisaita huvittaa varmasti.

Ymmärtämään nämä varmasti hyvää tarkoittavat ihmiset tekivät suuren palveluksen kasvaville somealustoille. Anonymiteetin murtaminen kun oli avainasemassa näiden ansaintalogiikassa, joka on tiedon kerääminen kaupallisiin tarkoituksiin. 

Ennen somea ihmiset viettivät aikaa internetissä hyvin omaehtoisesti ja haluamissaan yhteisöissä. Vaikka joka paikassa oli trolleja, keskimäärin ihmiset eivät tieten tahtoen etsineet netistä ristiriitoja. Internetin kaupallistuminen näkyy ennen muuta siinä, että se on vienyt käyttäjältä kontrollin siihen, mitä hän haluaa kuluttaa ja keiden kanssa. 

Nykyisin valtaosa internet-liikenteestä tapahtuu muutamalla suurella some alustalla, joiden toimintaperiaate on saada ihmiset kuluttamaan siellä mahdollisimman paljon aikaa. Tätä tarkoitusta varten on kehitetty algoritmit, jotka ohjaavat ihmisiä sellaisen sisällön pariin, joka herättää heissä reaktioita. Enää eivät kaikki mielipiteet ole edes periaatteessa samalla viivalla. Kuin varkain olemme hyväksyneet, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. 

Toisin sanoen, some haluaa saada ihmiset toisaalta kuluttamaan, toisaalta tappelemaan keskenään. Siksi algoritmit suosivat helposti markkinoitavia influenssereita, kohu-uutisia ja ristiriitoja. Koska myös perinteinen media ja sitä kautta myös koko yhteiskunnallinen keskustelu tarvitsee tänä päivänä somea, myös ne rakentuvat nykyisin vastakkainasettelun ympärille. Harkittujen ja tasapainoisten mielipiteiden on lähes mahdotonta päästä läpi huutomyrskyssä. 

Internet on nykyään lähinnä interaktiivinen teleruutu. Erityisesti älylaitteiden myötä nettiä ei enää niinkään käytetä, vaan nimenomaan selataan. Käyttäjästä on tehty kuluttaja, jonka tarkoitus on pöyristyä, triggeröityä ja reagoida mahdollisimman paljon, jotta ehtisi nähdä mahdollisimman monta kohdennettua mainosta. Mitään luovaa ei kannata enää tehdä, ellei sillä ole kaupallista potentiaalia. Jos esimerkiksi YouTube-video ei miellytä mainostajia, se ei saa näkyvyyttä. 

Ikävintä tässä on se, että tämä saattaa olla vasta alkua. Käsillä on pian aika, jolloin mikään internetissä ei ole enää inhimillistä tai omaehtoista. Siinä vaiheessa kun botteja ei voi enää erottaa oikeista ihmisistä, internet on käytännössä kuollut. Kaunis unelma on kokemassa muiden utopioiden kohtalon, kun sikoja ei enää pysty erottamaan ihmisistä.