Vuosituhannen löytö

Lapsikuninkaan hautakammiosta tuli vuosituhannen löytö: Tutankhamonin uusi elämä 100 vuotta

Kärjistetysti tuntuu olevan niin, että aina kun jostain kauheasta tai ikävästä asiasta kuluu pyöreitä vuosia, sitä muistellaan näyttävästi läpi koko mediakentän. On näyttelyitä, juhlaluentoja, elokuvia, videopelejä ja hauta-arkkuja. Mutta sitten kun kerrankin olisi mahdollisuus muistella jotain positiivista ja mieltäylentävää, saamme tyytyä muutamaan nettiartikkeliin ja yhteen kirjaan. Amos Rexin melkein-ajankohtainen näyttelykin kerettiin korjata koronan aikana pois. Höh!

Puhun tietysti siitä, että kuukauden tarkkuudella sata vuotta takaperin tehtiin vuosituhannen merkittävin arkeologinen löytö, kun Farao Tutankhamonin hauta löydettiin Egyptin kuninkaiden laaksosta marraskuussa 1922. Brittiläisen arkeologi Howard Carterin tinkimätön uurastus tuotti tulosta, kun jo tyhjäksi julistetusta maasta löytyi yllättäen maan uumeniin vievät portaat, joiden päästä paljastui sinetöity hautakammio.Tapahtumasta teki merkityksellisen ennen muuta se, että kyseessä oli ensimmäinen koskematon hautalöydös satoihin vuosiin. Löytö iski välittömästi ajan hermoon, sillä ensimmäisestä maailmansodasta toipuva länsimaailma kaipasi juuri tällaisia uutisia. Kyse oli kuin sadusta, joka oli tullut todeksi: tinkimätön arkeologi oli löytänyt mystisestä maasta muinaisen kuninkaan haudan täynnä kultaa ja aarteita.

Farao Tutankhamonin kultanaamio on ikoninen näky.

Farao Tutankhamon - tai tuttavallisemmin "Kuningas Tut" - ei itsessään ollut kovin kummoisen hallitsija. Vain 14-vuotiaana valtaannoussut ja hiukan yli 18-vuotiaaksi elänyt lapsikuningas ei ehtinyt saavuttaa suuria, minkä vuoksi hänen hautansakin jäi verraten vaatimattomaksi. Suuren pyramidin sijaan hänen oli tyytyminen pari huonetta käsittävään maanalaiseen kammioon. Historia osoitti kuitenkin huumorintajunsa sillä, että juuri Tutin merkityksettömyys ja haudan pienuus tekivät hänestä kenties koko muinaisen Egyptin tunnetuimman hallitsijan 3500 vuotta myöhemmin. Tutin hauta yksinkertaisesti unohtui. Edes haudanryöstäjät eivät paria epäonnista yrittelijää lukuunottamatta viitsineet nähdä vaivaa vähäpäitöisen kuninkaan verraten vähäisten aarteiden anastamiseen, kun isompiakin kohteita oli tarjolla. Lopulta koko haudan olinpaikka pyyhkiytyi historian hämäriin.

Napoleon, Rosettan kivi ja egyptomania

Ihmisten kiinnostus muinaista Egyptiä kohtaan oli kasvanut 1800-luvulla erityisesti erään ranskalaisen kenraalin henkilökohtaisen pakkomielteen vuoksi. Hänen nimensä oli Napoleon Bonaparte. Ranskan sotiessa Egyptissä 1798-1801 Napoleon innostui syvästi maasta löytyvistä viitteistä, jotka kertoivat kadonneesta korkeakulttuurista. Vaikka Gizan suuret pyramidit olivat luonnollisesti seisseet Kairon reuna-alueilla tuhansia vuosia, niiden merkitystä ei ymmärretty. Ottomaanien hallitsema paikallinen arabiväestö ei tiettävästi kokenut Faraoiden ajan edustavan millään tavalla heidän omaa historiaansa. Islamilaisen perinteen näkökulmasta muinaisia egyptiläisiä pidettiin lähinnä alkeellisina ja pakanallisina. Myös Euroopassa Egyptiä pidettiin pitkään alikehittyneenä, kivikautisena valtakuntana verrattuna Kreikkaan ja Roomaan, joilla ei ollut oikeaa sivistystä tai edes kirjoitettua kieltä. Hieroglyfejä pidettiin tuohon aikaan puhtaasti koristeellisena kuvakirjoituksena. Tähän vaikutti sekä Rooman valtakunnan historiankirjoitus (Egypti oli loppuaikoinaan Rooman alamainen) sekä juutalais-kristillinen perinne, jossa egyptiläisiä pidettiin taikauskoisina, lapsia murhaavina pakanoina. Ranskalaisten myötä ryhdyttiin ensi kertaa todenteolla dokumentoimaan muinaisen Egyptin perintöä. 

Muinaisen Egyptin mahti valkeni ihmisille vasta 1800-luvulla.

Maailma järkkyi ensimmäisen kerran vuonna 1799, kun ranskalaisupseeri Pierre-François Bouchard teki Niilin Deltasta ehkä historian onnekkaimman löydön: Rosettan kiven. Kyseinen kivitaulu sisälsi tekstiä niin munaisen egyptin kuin antiikin kreikan kielellä, ja mahdollisti näin ensimmäistä kertaa vuosituhansiin Egyptin hieroglyfien tulkitsemisen. Yhtäkkiä todellisuus selvisi: muinainen Egypti paljastui yhdeksi koko historian mahtavimmista ja edistyksellisimmistä valtakunnista, joiden keksintöihin kuuluivat sellaiset melko tärkeät jutut kuin kirjoitettu kieli, paperi, rakennusarkkitehtuuri, lääketiede ja kalenteri. Kyse ei ollutkaan mistään vieraasta ja alikehittyneestä, vaan eurooppalaisen sivistyksen oikeasta alkukodista. Koko maa tuntui olevan täynnä historiallisia aarteita, jotka odottivat löytäjäänsä. Valtakunnan mahti konkretisoitui Abu Simbelin kalliotemppelissä, jonka ranskalaiset löysivät hiekkaan hautautuneena 1813.

Löydön seurauksena oli ilmiö, jota kutsutaan nykyisin Egyptomaniaksi. 1800-luvun eurooppalaiset hullaantuivat täysin Egyptin valtakunnan loistosta ja siirtomaa-ajan hengen mukaisesti halusivat siitä kukin itse palasen. Ranskan vetäydyttyä Egyptistä heidän työtään maan historian tutkimuksessa jatkoivat britit, jonka johdosta valtava määrä egyptiläistä kulttuuriperintöä löysi tiensä British Museumiin. Teollistuminen oli tehnyt myös matkustamisen verraten helpoksi ja Egyptistä tuli modernin ajan ensimmäisiä arkeologisia turistikohteita. Egypti vaikutti jopa aikakauden muotiin ja egyptiläistyyliset puvut, korut jne. ovat pitkälti juuri 1800-luvun egyptomanian peruja. Yläluokkaiset eurooppalaiset järjestivät tiettävästi jopa muumio-juhlia, jossa aitojen egyptiläisten muumioiden kääriliinat avattiin ohjelmanumerona.

Koskematon hautaholvi tuo Egyptin nykyaikaan

Egyptomanian johdosta oltiin 1900-luvun alkupuolella jo pitkälti tilanteessa, jossa mitään uutta ei enää ollut löytynyt vuosikymmeniin. Arkeologit olivat kauttaaltaan pettyneitä siihen, että suurin osa Faraoiden haudoista löytyi tyhjillään. Haudanryöstäjiä oli kuluneen kolmen vuosituhannen aikana luonnollisesti riittänyt. Koskematon hautaholvi oli kuin Graalin malja, Liiton arkki tai viisasten kivi, jonka olemassaoloon eivät kaikki edes uskoneet. Howard Carter ei ollut yksi heistä.

Carter aloitti kaivauksensa jo 1900-luvun alkupuoliskolla. Esinelöydöt olivat vakuuttaneet hänet siitä, että sineteissä mainitun Farao Tutankhamonin hauta täytyy olla Kuninkaiden laaksosta. Historiallisen Theban, nykyisen Luxorin lähistöllä sijaitsevasta laaksosta oli 1800-luvun aikana löytynyt kymmenien hallitsijoiden ja heidän lähisukulaistensa hautoja, mutta 1900-luvun alussa se julistettiin jo loppuunkalutuksi. Sodan jälkeen Carterin onnistui vakuuttaa rahoittajansa, televisiosarja Downton Abbeyn kuvauspaikkana käytetyn kartanon jaarlina nykyisin tunnetun Lordi Carnarvonin antamaan hänelle mahdollisuus vielä kokeilla haudan löytämistä. Paikallisen kaivostyöläisen onnekas löytö paljasti hautaholvin portaat 4. marraskuuta 1922.

Tutankhamonin sarkofagi sijaitsi tässä, sinetöidyssä sivukammiossa.

Kuten jo mainittu, hautalöydöstä tuli sensaatio ympäri maailman. Sen saaman huomion ansioksi voidaan laskea niin modernin egyptologian kuin arkeologiankin kehitys. Carterin käyttämiä metodeja haudan sisällön dokumentoinnissa on sittemmin pidetty poikkeuksellisen edistyksellisinä ja mallikelpoisina. Sitä ei sen sijaan ollut tapa, jolla sensaatiohakuinen media aiheeseen paneutui. Carterin tympäännyttyä kaivausten ulkopuolella parveileviin toimittajiin hän suostui antamaan yksinoikeuden yhdelle Time-lehden toimittajalle vierailla haudassa ja kuvata sitä juttua varten. Tämä sai muut lehdet kirjoittelemaan kateellisina panettelujuttuja, joista monet ovat jääneet elämään tähänkin asti. Ne loivat myös ongelmia Carterin ja juuri itsenäistyneen Egyptin hallinnon välille.

Toisin kuin aiemmin, itsenäinen Egypti näki faraoissa tärkeän palasen kansallisen identiteetin rakentamisessa. Ottomaanihallinnon aikana paikallinen väestö ei juuri osoittanut kiinnostusta faraoihin. Nyt juuri itsenäistyneen maan tuli näyttää, että kyse oli heidän omasta historiastaan ja uusi hallinto oli vuosituhansia kestäneen vallan moderni perillinen. Niinpä Tutankhamonista tuli modernin Egyptin ensimmäinen Farao, jonka myös kansa otti omakseen.

Muumion kirous luo populaarikulttuurin ikonin

Eräs Time-lehden yksinoikeudesta kimpaantuneiden toimittajien pisimpään elämään jääneistä juoruista oli tarina Tutankhamonin kirouksesta. Sen pohjana oli Lordi Carnarvonin yllättävä menehtyminen hyttysenpuremaan pian haudan löytymisen jälkeen. Faraoiden kiroukset olivat tuohon aikaan jo tunnettu konsepti, sillä monet aiemmin löydetyistä haudoista oli sinetöity kirouksia sisältävin tekstein. Tutankhamonin haudasta tällaisia kirouksia ei kuitenkaan löytynyt. Hyvän tarinan pilaa sekin tosi seikka, että niin haudan löytänyt paikallinen, että kammion avannut Howard Carter itse elivät suhteellisen normaalimittaisen elämän ja kuolivat luonnollisiin syihin.

Paljon mielenkiintoisempi historiallinen anekdootti on mielestäni se, että Lordi Carnarvonin kuoleman aiheutti sama asia, jota ilman koko hautaa ei luultavasti olisi edes löydetty: Vuonna 1903 Carnarvon joutui autokolariin, jonka seurauksena hän kärsi koko loppuelämänsä immuunipuutoksesta. Lääkärinsä kehotuksesta Carnarvon alkoi viettää talviaan lempeämmässä ilmastosta, johon Brittihallinnon alainen Egypti sopi siinä tilanteessa mainiosti. Siellä Carnarvon myös innostui arkeologiasta ja tapasi Howard Carterin. Moskiiton purema aiheutti hänen kaulaansa paiseen, jonka hän vahingossa puhkaisi ajaessaan veitsellä partaansa. Haava tulehtui ja hän sai verenmyrkytyksen. Ilman kyseistä kolaria Lordi Carnarvon ei välttämättä olisi astunut jalallaan Egyptiin, Carter ei olisi saanut tarpeeksi uhkarohkeaa tukijaa ja Tutankhamonin haudan löytyminen olisi vähintäänkin viivästynyt vuosikymmenillä. Jos uskoisi kohtaloon, voisi näin ennemmin väittää Carnarvonin kohtalona olleen haudan löytäminen.

Universalin kauhuelokuva (1933) teki muumiosta pop-ikonin.

Muumion kirouksesta tuli modernin ajan satu, joka kuuluu nykyisin kiinteästi osaksi populaarikulttuurimme kaanonia. Samoin sinne kuuluu nykyisin myös itse muumio. Harvoin tässä yhteydessä mainitaan, miten valtava vaikutus yksittäisellä elokuvalla on ollut koko kulttuurimme muovautumisessa: 1933 ensi-iltansa saanut Universalin kauhuelokuva The Mummy esitteli maailmalle Boris Karloffin tulkitseman Imhotep-papin, joka herää kääriliinoihin käärittynä egyptiläisestä haudasta nykypäivän maailmaan. Vahvasti Tutankhamonin hautalöydön, kuten myös siitä kerrottujen tarinoiden inspiroima elokuva on Universalin klassisista hirviöelokuvista ainoa, joka ei pohjaudu mihinkään jo olemassaolleeseen kirjalliseen lähteeseen. Siitä huolimatta elävä muumio on nykypäivänä yhtä tunnettu fiktiivinen hirviö kuin vampyyrit, ihmissuhdet ja Frankensteinin hirviö.

Todellinen "muumion kirous" lieneekin se, että muumio-aiheisten elokuvien taso on laskenut tasaisesti, mutta varmasti siitä lähtien, kun Karloff astui ulos arkustaan. Universalin Muumio jatko-osat The Mummy's Hand, The Mummy's Tomb ja The Mummy's Curse esittelivät maailmalle jatkuvasti kääriliinoissaan kulkevan prototyypin slasher-pahiksesta elokuvissa, jotka ovat varhaisia esimerkkejä kauhuelokuvien B-tuotannoista. Hammer-yhtiön Muumion kosto (The Mummy, 1959) oli vielä näyttävä uusversio Universalin elokuvista, mutta sen jatko-osat menivät taas rehdisti roskan puolelle. Brendan Fraserin tähdittämä kokoperheen Indiana Jones -henkinen toimintaseikkailu Muumio (1999) on korkeintaan guilty pleassure ja sen jatko-osat tuskin edes sitä. Viimeisin yritelmä vuodelta 2017 (pääosissa Tom Cruise) saattoi aiheuttaa sen, että muumio pääsee nyt pidemmäksi aikaa sarkofaginsa rauhaan elokuvamaailmassa.

Epilogi

Howard Carter tutkimassa Tutankhamonin sarkofagia 1923.

Tutankhamonin maalliset jäännökset makaavat edelleen samassa paikassa, jonne Egyptin ylipapit sen 3500 vuotta sitten siunasivat. Se oli myös Lordi Carnarvonin tahto. Turistivirrat ovat reilun vuosisadan saatossa kuluttaneet hautakammiota kuitenkin jo siinä määrin, että Egyptin kulttuuriministeriön aikeissa on siirtää Tut lähiaikoina pysyvästi uuteen Suureen Egyptiläiseen Museoon (Grand Egyptian Museum) Gizaan, muiden entisaikojen kuninkaiden joukkoon. Tarina kuitenkin kertoo, että Tutankhamonin poistaminen haudastaan aiheuttaisi koko maailmalle suunnatonta kärsimystä. Lieneekö sattumaa, että museon avaamisen vuonna 2020 esti ensimmäinen globaali pandemia yli sataan vuoteen?

Ainakin siitä saadaan tulevaisuuden historiankirjoitukseen taas yksi mielenkiintoinen anekdootti.

 

*

Lähteet ja lisätietoa

Kirjalliset: Silver, Minna: Tutankhamonin salaisuudet (Gaudeamus 2022); Wawro, Geoffrey: Historiallinen atlas (Ullman 2009)

Wikipedia: Tomb of Tutankhamun, Ancient Egypt, Egyptomania, George Herbet, 5h Earl of Carnarvon

Dokumentti: Tutankhamun in Colour (BBC 2020)

Kuvat: Wikimedia Commons